perjantai 25. tammikuuta 2019

VKO 4 Yhteiset-aineet alkoivat

Maanantai

Meillä oli ensimäistä kertaa tänä lukukautena yhteisia aineita eli yto -aineita, joita täytyy suorittaa jos ei ole muuta tutkintoa peruskoulun jälkeen. Aamulla meillä oli työelämässä toimista. Kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja erittäin hyödylliseltä.

Ruokailun jälkeen oli matikan vuoro. Yllätyin kuinka paljon tykkäsin tunnista. Ylä-asteella vihasin matikkaa, mutta nyt opetus oli kiintoisanpaa. Laskimme mm. kuinka monta hiusta päässä on. Joten mittailin rullamitalla luokkalaisen päätä. Hupaisaa.

Tiistain

Tiistaina palattiin ammattiasioiden pariin. Aamulla puhuimme liitoksista. Sen jälkeen menin puukäsityöluokkaan hiomaan ja pesemään tuunaustyöni. Loppu päivän mietin lipaston pintakäsittelyä. Laitoin myös uuden Instagram kuvan osastomme tilille.




Keskiviikko

Keskityimme luokkatilan tekemiseen. Edistyimm ryhmämme kanssa hyvin, saimme laskettua maaleihin menevät rahat, teimme moodboardin, etsimme kasvia tilaan ja mietimme pulpettien järjestystä. Seuraavana olisi vuorossa kangaskaupoilla käymien.


Torstai

Aamusta kävimme värioppia. Puhuimme vastaväreistä ja niiden korostumisesta toistensa kanssa. Loppupäivä menikin olohuoneiden parissa. Lähinnä mallintamisen parissa.


Olohuoneen nurkkauksesta kuva. Tila on tarkoitettu oman pienen lapsen ja kylään tulevien lapsien viihdyttämiseen vahtivien silmien alla. Tilasta puuttuu kaksi tuolia. Viivoilla on merkitty mattojen paikkaa.

Perjantai

Katsoimme edellisten oppilaiden tekemiä PowerPoint -esityksiä ja otimme niistä oppia, miten voisimme itse koota suunnitelmistamme esityksen. Asia oli jo minulla hallussa, joten kuuntelin muiden jutustelua aiheesta ja tein olohuonettani eteenpäin. Yritin saada haluamaani kuvaa tyynyyn, mutta en onnistunut siinä. Tein siis vain yksivärisiä tyynyjä. 

Etsin myös mattoja ja valaisimia. Valaisin vaihtoehtoja löysin, mutta tarpeeksi suuria mattoja en tahtonut löytää. Koulu päättyi puoli kahdelta ja lähdimme viikonlopun vietton. 😄

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti