SAKUstars -kilpailut on takana ja työssäopin ensinmäiset viikot on kuluneet. Sakut meni hyvin, oli mukavaa aikaa. Siitä paremmin omassa postauksessa.
Työssäoppikin on alkanut hyvin, olen tottunut uuteen rytmiin ja paikkaan. Meillä on muiden harjoittelijoiden kanssa hauska tehdä töitä. Töihimme on kuulunut hyllättämistä ja asiakkaidden auttamista. Olemme sisustuspuolen lisäksi autelleet piha ja puutarha -osastolla. Kesä tulee ja niin tulee uudet kukatkin. Edessä on vielä neljä kokonaista työssäopppi viikkoa, jolloin on aikaa oppia uutta ja tehdä näyttö. Blogiakin voisi enemmän päivitellä..
Heippa! Opiskelin 2018-2021 Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja tämä on kooste opinnoistani. Opintojen aikana tuli tehtyä kaikkea käpyjen puhdistamisesta sisutussuunnitelmien teosta erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Tottakai hauskaakin tuli pidettyä ja sen näkee kyllä! Mukavia lukuhetkiä!
tiistai 23. huhtikuuta 2019
perjantai 5. huhtikuuta 2019
VKO 14 viikkokatsaus huone 105
Maanantaina pääsimme käsiksi luokkaan 105. Osa kittasi, tapetoi, teippasi rajoja, maalasi kaakeleita ja liitutaulua. Saimme paljon aikaan päivän aikana ja hommat jatkuu huomenna. Käväsin myös opiskelijakunnan kokouksessa.
Viikko jatkui luokkahuoneessa. Maalasimme Oliverin toisen kerroksen liitutauluun, sitten lähdimme kätsä -koululle tekemään muita töitä sinne. Työmme keskittyi SAKUstars -kilpailu tilojen stailaamiseen. Ruokalun jälkeen pääsin maalaamaan tehoste seinää. Maalasin ensinmäistä kertaa seinää ja se sujui yllättävän hyvin. Uskalsin myös mennä suht. korkea työtason päälle, kammosta/pelosta huolimatta.
Keskellä viikkoa maalasin liitutaulun loppuun ja ruokailun jälkeen menin koululle askartelemaan koristeita ja auttamaan muissa puuhissa. Seuraavana päivänä auttelin koululle muilla ja sitten menin vaalipaneeliin ottamaan aikaa. Tämän jälkeen menin Oliverin kanssa kirpparille ja kahvilaan.
Perjantaina pääsimme aloittamaan tilan stailaamisen Anun ja Maijan kanssa. Siirsimme huonekalut paikoilleen, silitimme ja rupustimme verhot, kokosin Ikea -kalusteita sekä muuta mukavaa. Saimme homman hoidettua yhdeltä niinkuin ajattelimme. Menin vielä koululle maalamaan tuunaus töitä ja ompelemaan tyynyliinaa, jonka sain vihdoin valmiiksi.

torstai 4. huhtikuuta 2019
Suomen muotoisen sillan alla juomassa puolen desin kaakaota
Kuuntelin ehdokkaita ja pamauttelin kattilaa
tiistai 2. huhtikuuta 2019
Ylitin itseni ja maalasin
Iltapäiävällä maalasimme toisen kerroksen maalia tehosteseinälle. Maalasin seinää ensinmäisen kerran ja uskalsin mennä suht. korkean työtason päälle, korkeiden paikkojen kammoamisesta huolimatta👍
maanantai 1. huhtikuuta 2019
Huoneessa 105 tapahtuu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)