perjantai 29. maaliskuuta 2019

VKO 13 Viikkokatsaus

Viikon alkuun kävimme SAKUstars -kilpailuihin liittyviä asioita, koko osaston voimin. Puhuimme myös luokan kesken näyttötehtävistä. Myöhemmin meillä oli matikkaa. Selvitelimme kulmien kokoaja ja lätisimme sitä sun tätä.

Tiistaina aloitimme huoneiden stailaamisen kilpailuita varten vaihdoimme kahden tilan huonekalut keskenään. Yksinlaulu- ja Taidetta kahdessa tunnissa -kilpailupaikoissa on huonekalut paikoillaan.
Teimme myös muutoksia taukohuoneeseemme, josta tulee kahvila kisojen ajaksi. Toimme tilaan lisää pöytiä ja tuoleja, jotta tulee enemmän istumapaikkoja.

Keskiviikkona meille puhuttiin Yeseco -yrityksestä, joka tekee akustoivia tuotteita kierrätysmateriaaleista. 1,5h tietoiskun jälkeen menimme tauolle ja sitten puhuimme näytöistä vielä lisää. Menimme Oliverin kanssa syömään ranskalaisia ja nugetteja, kouluruokailun sijasta. Koulupäivä päättyi, mutta menin silti maalaamaan ja ompelemaan.

Torstaina kävimme IKEA:ssa hakemassa tavaroita huone 105 varten. Reissu oli nopea jäin Tampereelle hoitamaan asioita. Perjantaina tein etänä tehtäviä ja kävin työssäoppipaikallla.

Maalia pintaan

Katsotaan kuinka hyvää jälkeä loppujen lopuksi tulee. Tela ei ollut paras mahdollinen, mutta ei myöskään työasentoni.


keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Haluan saada hyvän numeron 2

Kurssin viimeiset tunnit ovat käsillä, tämä on viimeinen taidonnäytteeni saada hyvä numero.
En tiedä miksi kansikuvassa näy teksti, mutta alempana on kuvakaappaus, jossa teksti näkyy.




Haluan saada hyvän numeron


Kurssin viimeiset tunnit ovat käsillä, tämä on viimeinen taidonnäytteeni saada hyvä numero.



Tässä käyttämäni kuvat muokaamattomina ja muokattuina:

Muokkaamaton
Muokattu

Muokkaamaton
Muokattu









Muokattu




Muokkaamaton

Koulussa oli borssikeittoa...

... joten menimme Oliverin kanssa pizzeriaan.

Kaikkea ei jaksanut syödä, joten raahasimme ruoat kotiin.

Aamuinen vieras

Kalevi tuli puhumaan meille Yesecon akustiikkatuotteista

Etsi Dominot

Kuva löytyy myös Instasta

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Merivoima mehiläinen


VKO 12 Viikkokatsaus

Maanantaina luokkahuone -projektia jälleen. Asiakas tuli katsomaan aikaan saamistamme ja hän hyväksyi valintojamme. Iltapäivällä oli matikkaa, puhuimme kateeteista ja hypotenuusasta. Ymmärsin asioita yllättävän hyvin.

Tiistaina Rakensimme Sketchupissa taloa ja renderoimme sen. Tilaan teimme hienot mm. Marimekko -verhot, peilin ja tauluja. Renderointi oli aika haasteellista mutta tekämällä oppii. Koulun jälkeen jäimme vielä puhumaan luokkahuoneseen tulevasta tapetista.

Keskiviikkona tietotekniikan tunnilla saimme itse päättää mitä teemme. Tein pienen torpan, johon laiton possutaulun ja naikkosen. Renderointi onnistui paremmin, kuin viime kerralla. Laiton myös uuden Instagram -kuvan osastomme tilille.

Torstai aamusta katselimme toistemme blogeja yhdessä kultaseppien ja lavasterankentajien kanssa. Teimme Rhinolla kaulakorua. Itse korun lisäksi teimme teknisenpiirrustuksen.

Perjantaina aamunlla suunnitelimme päivän kulkua ja eksyimme puhumaan, kuinka laadukkaan huonekalun. Päivän aiheena oli luokkahuone-projeki. Etsimme uutta sohvapöytää ja löysimme sellaisen. Maittavan ruoan jälkeen katsoimme esitykset männystä, pyökistä ja koivusta. Sitten lähdimme viikonlopun viettohon!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Possut käskivät naisen keittiöön

Valaistuts ei onnistunut taaskaan niin hyvin, mutta kuitenkin paremmin kuin viime kerralla.

En tiedä mitä kattolampulle tapahtui, mutta kaikkea ei voi saada.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Pimeetä puuhaa


Renderöimme tänään. Huoneistani tuli aika pimeitä tai liian violetteja.
Kuva onnistui muuten hyvin, hieman pimeä tuli.

Epäonnistuin aika hyvin.
Muuten hyä, mutta nurkasta tuli liian pimeä.


Kateettit ja hypotenuusa


Todistimme, että kateettien yhteen lasketusta alasta tulee hypotenuusan ala.
90 asteen kulman molemmilla puolilla on kateetit


Todistimme asian myös värejä käyttäen. Kateettien alat mahtuvat hypotenuusan alaan.

Muutama viisas lausahdus loppuun:

Neliön lävistäjä on noin 1,1414 x sivu
⟰  Neliön sivu on alan neliöjuuri
⟰ Neliön pinta-ala on sivun neliö eli sivu toiseen eli sivu kertaa toiseen

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Ompelua



Ompelin sopivaa tyynynpäälistä äitini verhoihin, jotka sain muutama viikko sitten olohuoneen. Verhot ovat vihreää lehtikangasta.
















Tähän asti päästiin

VKO 11 Viikkokatsaus

Päätin viime viikolla muuttaa blogia konseptia. Viikolla laitan kuvia, siitä mitä olen tehnyt ja perjantaisin kirjoitan koosteen viikosta eli viikkokatsauksen ilman kuvia.

Maanantai

 Aloitimme viikon puhumalla työturvallisuudesta työelämässä toimimisen tunnilla. Rajatun ajan ja aiheen laajuuden vuoksi emme kerinneet käymään kaikkea kunnolla. Kuitenkin saimme tehtävän, jossa käytännössä käydään koko kurssi lävitse. 

Matikkaa seuraavkasi laskimme prosenttilaskuja. Tehtävät perustuivat animekenkien ja nyrkkeilyhanskojen ostoon suurella korolla. Tutkimme myös laskuja, joiden avulla puhelimesi tai tietokoneesi toimii. 

Päivä jatkui timanteilla ja raunioilla, joita teimme tunnin ajan. Ajattelin maalata timanttini vedellä, mutta se näytti tyhmältä, joten päätin tehdä siitä punaisen. Rauniostani ei tullut kauhean vahingoittuneet, se johtuu omasta laiskuudestani. 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Konehommia


Torstaina koulun jälkeen piti mennä ompelemaan, mutta luokka oli kiinni, joten menin sohvalle koneen kanssa 💓



tiistai 12. maaliskuuta 2019

Huone kartanossa

Tiistaina teimme hienon kartanon, mainioiden kaiteiden japintamateriaalien kera. Ehkä joskus renderöin kuvan, tai sitten en.


Sketchup sähläystä

Maanantaina digitaalisen ympäristön -tunnilla sähläsimme Sketchupilla saimme aikaan timantin ja raunioita.





maanantai 11. maaliskuuta 2019

Renderöinti


Pääsimme ensinmäistä kertaa renderöimään viime viikolla, tässä lopputulos.


Kuvasta tuli liian pimeä, lattia kiiltää liikaa, mutta ledit on kivat.



Tässä vielä toinen teos. Kuvakulma on surkea, mutta kaikkea ei voi saada

Matikan muistiinpanot


Lähdin opiskelijakunnan kokoukseen ja sai tehtäväksi tehdä matematiikan muistiinpanot blogiin.






perjantai 8. maaliskuuta 2019

VKO 10 Vauhdikas viikko

Maanantaina 

Puhuimme työelämässä toimimisen tunnilla verkostoitumisesta, ulkosusta, työ-yhteisöstä. Katsoimme myös esityksen tulevaisuuden työelämästä. Ruokailun jälkeen laskimme matikan tunnilla prosenttilaskuja, pinta-ala laskuja ja muutan tein aiheesta postauksen.

Tiistai

Aloitimme aamun tekemällä työnjaon luokkahuoneeseen liittyen. Olen projektivastaajana, mutta kuulun ryhmään joka vastaa huonekaluista ja valaistuksesta. Mietimme millaisia huonekaluja ja valaisia laitamme tilaan.

Ruokailun jälkeen esitimme esityksiä eri puulajeista sisustusartesaanin silmin. Esitykset olivat kaikilla oman näköisiä ja mielenkiintoisia. Lisäsin myös uuden Instagram -kuvan.

Keskiviikko

Sketchupia jälleen. Jatkoimme viime kerran tallennusta. Teimme talon keittiökaapistoon ledit, teimme valaisimen ja peilin sitten renderöimme ne. Laitan kuvia ensi viikolla sillä unohdin muistitikkuni kouluun. Hups...

Torstai

Tietokoneiden ääressä tänäänkin. Katselimme kaikkien blogeja ja sen jälkeen teimme Rhino -ohjelmalla sormusta. Ohjelma on tärkeämpi kultasepille tai lavasterakentajille kuin meille, mutta esimerkiksi tuotesuunnittelijat käyttävät tätä. Tekeminen oli hiukan haasteellista ja opettajakin totesi, että nyt meni liian vaikeaksi, mutta onneksi ruokailu sattui siihen aikaan, joten menimme syömään.

Matikan tunnilla kävimme prosenttilaskuja läpi. Ymmärsin jotain ja olen siihen tyytyväinen. Tunnin päästä lähdin opiskelijakunnan kokoukseen ja päivä päättyikin siihen.

Perjantai

Keskityimme luokkahuoneen tekoon. Ryhmäni kanssa selasimme netistä huonekaluja ja löysimme hyviä vaihtoehtoja. Kävimme myös kangaskaupoilla ja huonekaluliikkeessä. Sieltäkin löytyi varteenottettavia vaihtoehtoja muutosta kaipaavaan tilaan. Loppu päivä menikin kangasvaihtoehtoja tutkailessa, sekä teimme reissun Casa Rosaliniin. Sain viimein verhoni kotiin vietäväksi.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Matematiikan tunti


Matikan tunnilla laskimme laskuja Sketchupin avulla.  


Havainnoitsimme kuinka kolmion pinta-ala lasketaan.

Prosenttilaskutkin onnistuu Sketchupilla!

Suunnikkaan pinta-alan laskemista.
Verrantoa